Pieniä vinttikoiria

Kasvatamme salukeja, afgaaneja sekä borzoita. Satunnaisesti meille saattaa syntyä muunkinrotuisia vinttikoirapentueita. Tavoitteenamme on jalostaa mahdollisimman terveitä, selväpäisiä ja rodunomaisia perhekoiria, joilla on juoksuintoa myöskin radoilla. Suosin erityisesti evm-sukuisia koiria, jotta voin luoda ja kasvattaa omaa linjaani. Vanhemmat valitaan aina niin, että molemmat osapuolet täydentävät toisiansa.

Vinttikoira on luotu juoksemaan. Se ei sovellu pelkäksi seurakoiraksi, vaan se tarvitsee paljon virikkeitä. Siksi toivonkin, että kasvattieni omistajat olisivat valmiita panostamaan kasvattiini. Kilpauttaminen ei ole pakollista, mutta olisin iloinen, jos omistaja jaksaisi panostaa jonkun verran koiran kisautukseen rata- ja maastojuoksuissa, sekä myöskin näyttelyissä. Pennut luovutetaan aktiiviseen ja yhteyttäpitävään kotiin (ilmoitettaisiin sivu- ja omistajamuutoksista).

Kasvatusnimi Saragis lisätään pennun nimen eteen.


Myyntiehdot


Myyn kasvattini kenneleille, joilla on valmiit ja selkeät sivut. Toivoisin kasvateilleni elinikäistä kotia, mutta mikäli kuitenkin kasvatistani joudutaan jossakin vaiheessa luopumaan, otan koiran mielelläni takaisin itselleni. Tapauskohtaisesti etsin itse kasvateilleni uuden kodin. Hoidan itse pentujen rekisteröimisen vFCI:n rekisteriin. Kasvatin tietoja ei saa muuttaa radikaalisti ilman lupaani eikä sitä saa tappaa ennenkuin se on URL-iässä vähintään 8-vuotias tai IRL-iässä kaksi vuotta. Kasvatilla tulee olla koko ajan toimiva sivu, jonka muutoksista toivon ilmoitettavan. Omistajanvaihdoksissa uusi omistaja on velvollinen ilmoittamaan kasvatin sivut minulle.

Meillä ei ole kisauspakkoa, mutta arvostaisin kovasti mikäli kasvattini pääsisivät testaamaan taitojaan juoksuradoilla. Näyttelytulokset ja kaikki muut aktiviteetti ovat aina plussaa ja voin tarvittaessa ottaa koiria kisaamaan myös omille listoilleni.

Mikäli sovituista ehdoista ei pidetä kiinni, kauppa voidaan purkaa kasvattajan toimesta yksipuolisesti.


Suunnitteilla


Ajankohta Rotu Isä Emä
Syksy 2020 Englanninvinttikoira Anything For You Super Fast Easter Candy
Syksy 2020 Afgaaninvinttikoira Super Fast Dragon Abd al-Qadir Vincitore's Kissed by Fire
Syksy 2020 Espanjanvinttikoira Pieca's Adolfo No More Hollywood Endings
Syksy/talvi 2020/2021 Whippet Saragis Neuromancer Lasikeijun Ensilumi
Talvi 2020/2021 Afgaaninvinttikoira Shaqwan Incredible Illusion Vincitore's The Queen's Justice
Talvi 2020/2021 Venäjänvinttikoira Saragis Inferno Stepmaker's Fiori di Zucca
Kevät 2021 Englanninvinttikoira Super Fast Go To Racing Saragis Half a Million


Myytävät kasvatit


Saragisin pentueista ilmoitetaan Karvaturrit.net -foorumilla ja niiden varaus hoidetaan sitä kautta. Joskus kasvatteja kuitenkin palautuu takaisin ja ne tulevat tänne etsimään itselleen uutta kotia. Myyntiehtomme koskevat myös vanhempia kasvattejamme, joten tutustuthan niihin ennen kodin tarjoamista. Yhteyttä voi ottaa joko foorumilla tai sähköpostitse.


Syntymäpäivä Pentue Rotu Koira Isä Emä
02.01.2019 Amaranthe-pentue Venäjänvinttikoira Saragis Over And Done Super Fast Charodej Blagorodnyy Vivahteen Whimma
01.03.2019 D-pentue Saluki Saragis Double Vision Zesiro Zo Gavivi Abbaya Li Ben Shimal
01.07.2019 F-pentue Venäjänvinttikoira Saragis Fiveia Sapfir Bolshoi Baron Dreamer Dea


Kasvattajaluokkien menestystä


11x BIS-sijalla, 12x ROP-kasvattaja, 17x KAS1-palkintoa, 1x KAS2-palkinto, 13x KP-palkintoa

Italianvinttikoira: "Tasainen, korkeatasoinen ryhmä, onnea kasvattajalle!"
Saluki: "Laadukas tasainen ryhmä, onnittelut kasvattajalle!"
Venäjänvinttikoira: "Selkeät sukupuoli- ja rotuleimat omaavat laadukkaat koirat,
jotka edustavat ylpeästi kasvattajansa työtä, onnea!"
Suomi KV 22.06.2020, Ilona

"Upeaa kasvatustyötä kaikilla kolmella rodulla" Shady 28.06.2020


Maa Päivämäärä Rotu Näyttely & tuomari Koirat Tulos
Argentiina 30.06.2020 Saluki Argentiina KV, Pika Saragis Get a Grip
Saragis Gaja
Saragis Jingle Bell Rock
Saragis Double Vision
KAS1, KP, ROP-kas, BIS1-kasv
Argentiina 30.06.2020 Venäjänvinttikoira Argentiina KV, Pika Saragis Malenkiy Volya
Saragis Malenkiy Yevgeni
Saragis Over and Done
Saragis Fiveia
KAS1, KP, ROP-kas, BIS2-kasv
Argentiina 30.06.2020 Whippet Argentiina KV, Pika Saragis Once Upon a Time in Narnia
Saragis Neuromancer
Saragis Keep That Note
Saragis Once Upon a Time in Neverland
KAS1
Suomi 28.06.2020 Saluki Pohjoismaiden Voittaja, nisha & Shady Saragis Jingle Bell Rock
Saragis Diamonds Aren't Forever
Saragis Latif al-Aziz
Saragis Desert Rose
KAS1, KP, ROP-kasv, BIS2-kasv
Suomi 28.06.2020 Venäjänvinttikoira Pohjoismaiden Voittaja, nisha & Shady Saragis Drop Dead Cynical
Saragis Malenkiy Volya
Saragis Malenkiy Yevgeni
Saragis Over and Done
KAS1, KP, ROP-kasv, BIS1-kasv
Suomi 28.06.2020 Whippet Pohjoismaiden Voittaja, nisha & Shady Saragis Keep That Note
Saragis Once Upon a Time in Narnia
Saragis Once Upon a Time in Neverland
Saragis Neuromancer
KAS1, KP, ROP-kasv, BIS3-kasv
Suomi 22.06.2020 Italianvinttikoira Suomi KV, Ilona Saragis Stairway To Heaven
Saragis Carnival of Rust
Saragis Casino Queen
Saragis Never Say Never
KAS1, KP, ROP-kasv, BIS3-kasv
Suomi 22.06.2020 Saluki Suomi KV, Ilona Saragis Taz'im ibn Wadid
Saragis Get A Grip
Saragis Jingle Bell Rock
Saragis Gaja
KAS1, KP, ROP-kasv, BIS1-kasv
Suomi 22.06.2020 Venäjänvinttikoira Suomi KV, Ilona Saragis Inferno
Saragis Fedora
Saragis Drop Dead Cynical
Saragis Over and Done
KAS1, KP, ROP-kasv, BIS2-kasv
Norja 17.05.2020 Venäjänvinttikoira Maailmanvoittaja, Dumle Saragis Malenkiy Volya
Saragis Drop Dead Cynical
Saragis Malenkiy Yevgeni
Saragis Fiveia
KAS1
Norja 17.05.2020 Saluki Maailmanvoittaja, Dumle Saragis Jingle Bell Rock
Saragis Get A Grip
Saragis Latif al-Aziz
Saragis Desert Rose
KAS1, KP, ROP-kasv, BIS4-kasv
Japani 05.05.2020 Saluki Japanin Voittaja, Pika Saragis Get A Grip
Saragis Latif al-Aziz
Saragis Gaja
Saragis Jingle Bell Rock
KAS1, KP, ROP-kasvattaja
Japani 05.05.2020 Venäjänvinttikoira Japanin Voittaja, Pika Saragis Malenkiy Volya
Saragis Malenkiy Yevgeni
Saragis Fedora
Saragis Fiveia
KAS1, KP, ROP-kasv, BIS1-kasv
Iso-Britannia 20.10.2019 Venäjänvinttikoira Iso-Britannian Voittaja, Pika Saragis Filipp
Saragis Inferno
Saragis Fedora
Saragis Drop Dead Cynical
KAS1
Viro 29.09.2019 Venäjänvinttikoira Viron Voittaja, Marcia Saragis Fedora
Saragis Drop Dead Cynical
Saragis Inferno
Saragis Nexus
KAS1, KP, ROP-kasv, BIS3-kasv
Ruotsi 31.08.2019 Venäjänvinttikoira Maailman Voittaja, Pika Saragis Nexus
Saragis Drop Dead Cynical
Saragis Fedora
Saragis Filipp
KAS1
Suomi 14.07.2019 Venäjänvinttikoira Vinttikoirien Erkoisnäyttely, Ginka Saragis Fedora
Saragis Filipp
Saragis Drop Dead Cynical
Saragis Inferno
KAS1
Ruotsi 05.03.2019 Venäjänvinttikoira Whirlwind, Twiggy Saragis Drop Dead Cynical
Saragis Inferno
Saragis Nexus
Saragis Over and Done
KAS2, KP


Saragis -kasvattien menestystä


Valioituneita Saragis-kasvatteja yhteensä 15 kpl

Suomen juoksuvalioita (rata & maasto) 18kpl, Ruotsin juoksuvalioita 10kpl, Iso-Britannian juoksuvalioita 14kpl
Muotovalioita 1kpl, tottelevaisuusvalioita 4kpl, koiratanssivalioita 1kpl


Kasvatti Rotu Rekisterinumero Saavutukset
Saragis Casino Queen italianvinttikoira VTR-20364 vFIN KVA-R & KVA-M vSWE KVA-R vGBR KVA-R & KVA-M   Suomen ja Iso-Britannian rata- ja maastovalio, Ruotsin ratavalio
Saragis Desert Rose saluki VTR-20486 vFIN TVA vFIN KVA-R & KVA-M vGBR KVA-M   Tottelevaisuusvalio, Suomen rata- ja maastovalio, Iso-Britannian maastovalio
Saragis Drop Dead Cynical venäjänvinttikoira VTR-20248 vFIN TVA vFIN KVA-R & KVA-M vSWE KVA-M vGBR KVA-R & KVA-M  Tottelevaisuusvalio, Suomen ja Iso-Britannian rata- ja maastovalio, Ruotsin maastovalio
Saragis Evacuate The Dancefloor afgaaninvinttikoira VTR-20771 vFIN KVA-M   Suomen maastovalio
Saragis Fedora venäjänvinttikoira VTR-20698 vSWE KVA-M   Ruotsin maastovalio
Saragis Filipp venäjänvinttikoira VTR-20700 vFIN TVA   Tottelevaisuusvalio
Saragis Fiveia venäjänvinttikoira VTR-20701 vGBR KVA-M   Iso-Britannian maastovalio
Saragis Get A Grip saluki VTR-20923 vFIN KVA-M   Suomen maastovalio
Saragis Half A Million englanninvinttikoira VTR-20916 vFIN KVA-R   Suomen ratavalio
Saragis Inferno venäjänvinttikoira VTR-20247 vFIN KVA-R & KVA-M vSWE KVA-R & KVA-M vGBR KVA-M   Suomen ja Ruotsin rata- ja maastovalio, Iso-Britannian maastovalio
Saragis Iron Man afgaaninvinttikoira VTR-20929 vFIN KVA-M vSWE KVA-R & KVA-M vGBR KVA-R & KVA-M   Suomen maastovalio, Ruotsin ja Iso-Britannian rata- ja maastovalio
Saragis Let It Roar whippet VTR-20360 vKTV-F   Koiratanssivalio
Saragis Neuromancer whippet VTR-20297 FIN KVA-R & KVA-M vSWE KVA-R vGBR KVA-R & KVA-M vFIN vNOR vEST vSWE vGER vRUS vJPN vARG vKANS MVA Suomen ja Iso-Britannian rata- ja maastovalio, Ruotsin ratavalio, Suomen, Norjan, Viron, Ruotsin, Saksan, Venäjän, Japanin, Argentiinan & Kansainvälinen Muotovalio
Saragis Stairway To Heaven italianvinttikoira VTR-20931 vFIN KVA-R & KVA-M vGBR KVA-R   Suomen rata- ja maastovalio, Iso-Britannian ratavalio
Saragis Wish I Had An Angel saluki VTR-18448 vFIN TVA vFIN KVA-R & KVA-M vSWE KVA-R & KVA-M vGBR KVA-R & KVA-M  Tottelevaisuusvalio, Suomen, Ruotsin ja Iso-Britannian rata- ja maastovalio

Tekijänoikeudet

Ulkoasu © M Layouts & Shannon.
Kuvat © Pexels.com, Sheltieboy (CC BY-NC), Arsathas Borzoi & Sirpa Tavasti

otathan huomioon

Tämä on virtuaalikenneli, sivun teksteillä ja kuvilla ei ole mitään tekemistä keskenään tai oikean elämän kanssa.

Please notice that Saragis is a sim game kennel, nothing here is related to real life. Dogs in the pictures have nothing to do with these pages. I'm sorry but the site is only in Finnish, if you have something on your mind please feel free to contact me by e-mail.

Virtuaalikennel Saragis